Hyppää pääsisältöön
x
Hyvä hakukoneoptimointi

SEO Opas osa 1.1 - Hyvällä hakukoneoptimoinnilla ykköseksi Googleen!

"Ykköseksi Googleen" - Haaste suoritettu päivässä

Positiivinen hakuoptimointi yllätys

"Ykköseksi Googleen" hakulauseke ei pelkästään vuorokaudessa noussut ykkössivulle, vaan vuorokaudessa valtasi saittini TOP3-paikat / linkit ko. "ykköseksi Googleen" hakulausukkeella.

Se oli siis onnistunut testi, mutta tarkoitukseni ei ollut saada sitä käytäntöön ehkäpä noin nopeasti. Toisaalta tuo esimerkki kertoo hyvin kuinka on mahdollista saada Google crawlaamaan sivustojasi lyhyessäkin ajassa ja saamaan sivustosi mahdollisimman tuoreina Googleen.

Ykköseksi Googleen nopeasti

No mutta hei tämähän oli hauska...! Annoin haasteen itselleni" alunperin 5.5.2018 20:25 paikkeilla. Siinä välissä olen ruksannut Ykköseksi Googleen SEO-artikkelin "Miksi hakukoneoptimointi on tärkeää?" nettiin.

Hakukoneoptimointi yllätti

En ihan tätä ehkä odottanut, mutta kertoopahan että sivustojeni pohja on hyvin hakukoneystävällistä sillä tuo oli mahdollista saavuttaa. Toisaalta esimerkki oli hyvä siitä, että kuten näkyy, kaikki on mahdollista saavuttaa Googlessa hakukoneoptimoinnilla. Nopeus sekä sijoitus Googlessa olivat hyvän pohjatyön sekä lopullisen artikkelin hakukoneoptimoinnin mahdollistamaa.

Tällaista saa aikaan hyvä hakukoneoptimointi

"Haaste: "ykköseksi Googleen" hakusanalla mentiin Ykköseksi Googleen"

"Otetaan vastaan erikoinen haaste! En tiedä mikä on tarkalleen "ykköseksi Googleen" hakusanojen kilpailu Googlessa, mutta otetaan tavoitteeksi se tavoitteeksi silti, ensin etusivun kautta."

Päivän ja vähän päälle kesti haluttu lopputulos tälle. En välttämättä odota sijoituksen jäävän yhtä stabiilin hyväksi / ykköseksi jatkuvalla syötöllä, mutta tätä toki toivotaan, katsotaan, sekä edesautetaan.

Kun ynnätään kaikki, sisältö voidaan indeksoida nopeasti ja se voidaan lisäksi hakukoneoptimoida hyvin ja tämä on isoksi avuksi Googlessa nousuun ja Google sijoituksen nostamisessa - jopa nopeastikin (yleensä tosin hieman hitaammin kuin tässä esimerkissä kävi).

Uuden sisällön indeksointi sen sijaan on hyvin helppo toteuttaa nopeasti koska tahansa - myös uuden sivun / sisällön indeksointi. Näistä aiheista lisää myöhemmissä Hakukoneoptimointi oppaan vaiheissa.

Aiheena: Google hakukoneoptimointi

Katsotaan nyt kuinka paljon saan tekstiä aikaiseksi hakukoneoptimoinnista, mutta kyseessä on niin laaja skaala ja asioiden yhdistävät tekijät, että kaiken oppiminen tulee loppupeleiksi alkeilla, lisäopiskelulla, ja lopuksi kokemuksella. Pyrin silti auttamaan SEO:n oppimisessa mahdollisimman hyvin omalla kokemuksella.

Lisää Google hakukoneoptimointi aiheesta mahdollisimman pian!


Peukuta jos tykkäsit!
Ylös
49

Keskustele / kommentoi aiheesta!